Wellcome to wonderfull world of cosplay. Place where you can be who ever you want to be~ <3

tiistai 15. toukokuuta 2012

Beatrice!

Kamalan monilla ihmisillä kun tuntuu tälläinen cosplayhin liittyvä blogi olevan olemassa, niin päätin sitten minäkin pistää pystyyn sellaisen. Viisain ja järkevin ensimmäinen merkintä varmaan olisi sellainen missä kertoisin tulevista suunnitelmistani mutta taidan jättää väliin tällä kertaa sillä niitä, yllätys, yllätys, on niin kamalan monta. :'D Ensimmäisenä maininnan arvoisena kohteenani voisin kuitenkin tähän mainita viikonloppuna olevaan Kikuconiin tuleva "Umineko no Naku Koro ni" sarjan henkilö Beatrice.  Mikälli siis ehdin tehdä sen... Aikaa kun on enää vain 4 päivää!



Umineko no Naku Koro ni - Beatrice



Tähän hahmoon satuin vain törmäämään pari kuukautta sitten Prahassa ollessani erän illan myöhäisinä tunteina etsiessäni kuvia Final Fantasy IX Beatrixista.  Olen hulluna kaikkiin tuollaisiin isoihin vanhanaikaisiin mekkoihin joten minun ei tarvinnut kuin vain vahingossa nähdä kuva tuosta ja olin jo myyty. Ihan vielä en ole ehtinyt katsoa itse sarjaa kuin muutaman minuutin heti alusta mutta, masterplaninani on ottaa sarjaa mukaan IPadille jota voin hyvin katsoa niinä tylsinä tunteina joiden aikana joudun jollain keinolla matkaamaan Savonlinnasta Turkuun. Kyllä noin kuudessa tunnissa ehtii juonesta päästä edes jotenkin selville! :D Monelta ihmiseltä olen kuullut kommentteja sarjan hyvyydestä/kamaluudesta mutta alkutunnari on ihana! Ja tuo mekko vaan on niin "Ahh~ <3"